perjantai, 4 joulukuun, 2020
Tiistaina 26.8. Lopen uudella yleisurheilukentällä järjestetyssä loppilaisten urheilijoiden palkitsemistilaisuudessa julkistettiin odotetusti myös Kunnon kuntalainen 2019. Tänä vuonna arvostetun tittelin sai monessa mukana oleva urheilumies Jarmo Lindgren. Hän on aloittanut valmentamisen noin 30 vuotta sitten ja tullut näin...
Sunnuntaina 2.8. vietettiin Lopen päivää. Samalla juhlittiin 70 vuoden ikään ehtinyttä Loppi-Seura ry:tä. Päivän juhlallisuudet alkoivat perinteisesti messulla Lopen kirkossa aamu kymmeneltä, jonka jälkeen laskettiin kukkalaitteet sankarihaudalle ja senaattori Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle. Ohjelmallinen juhlatilaisuus aloitettiin kahvitarjoilulla. Juhlapaikaksi...
Syyskuun 1. päivänä käynnistyy jälleen Lopen kunnan kävelykampanja. Kampanja kutsuu kuntalaisia saavuttamaan hyvää kuntoa kävellen ja samalla nappaamaan itselleen diplomikävelijän arvonimen. Arvonimen saa, jos on ehtinyt kävelemään ajanjaksolla 1.9.2020 - 31.10.2020 vähintään 200 kilometriä. Suorituskortin voi ladata...
Ensi maanantain valtuuston kokous saa käsiteltäväkseen peräti kolmen valtuuston jäsenen erohakemuksen. Paikkakunnalta muuton vuoksi eroa valtuuston jäsenyydestä ovat pyytäneet perussuomalaisten Tommi Naakka ja keskustan Minna Männistö. Kolmas käsiteltävä eropyyntö liittyy viime kuntavaaleissa sosiaalidemokraattien ääniharavaksi nousseen Joni Lähteen...
Kesäkuussa alkaneen tekonurmikentän asennustyöt jatkuvat Launosten koulun kentällä. Tekonurmikentän on määrä valmistua heinäkuun lopulla. Jos aikataulu rakennustöissä pitää, päästään kentän tarkastus tekemään 4.8. Ensimmäiset viralliset piirisarjan pelit voidaan pelata upouudella kentällä torstaina 13.8. Lopen...
Lopen kunnan rakennusvalvonnan lupakäsittelyn palvelut ovat olleet keväästä asti ruuhkautuneet. Käsittelyaikojen venyminen on johtunut muun muassa teknisen toimen työntekijäpulasta. Rakennustarkastajan tehtäviä hoitanut henkilö siirtyi toisen työnantajan palvelukseen ja teknisellä toimella on ollut hankaluuksia saada rekrytoitua uutta henkilöä...
Lopen 4H -yhdistys järjestää yhteistyössä Lopen Tokmannin kanssa match show´n eli leikkimielisen koiranäyttelyn Lopen Tokmannin pihamaalla Launosissa lauantaina 22.8. Koko perheen tapahtuma käsittää seitsemän erilaista kilpakehää, joista harvinaisin on yli 10-vuotiaiden koirien veteraanikehä.
Kanta-Hämeen maakunta on koronapandemian kiihtymisvaiheessa ja siitä johtuen Lopen kunnan työntekijät siirtyivät lokakuun ajaksi etätyöhön tehtävissä, joissa se on mahdollista. Kunnantalon palvelut ovat käytettävissä lokakuussa ainoastaan ajanvarauksella ja kunnantalo pidetään suljettuna. Viranhaltijat ja...
Riihimällä perjantaina poliisilla riitti askaretta. Iltapäivällä poliisi pysäytti auton Lahdentiellä. Autoa kuljetti noin ...
Lopen kunnan osallistuvan budjetoinnin voitti Ojajärven uimarannan kehittämisen kohde, joka sai yhteensä 108 ääntä. Voitto sinetöitiin vielä kunnanhallituksen 17.8. pitämässä kokouksessa, jossa päätettiin käyttää vuoden 2020 kunnan talousarvioon varattu 20 000 euron potti kokonaisuudessaan voittaneen ehdotuksen toteuttamiseen.

Riihimäki - sää nyt

Riihimäki
pieni lumisade
0.9 ° C
1.1 °
0.6 °
74 %
7.7kmh
75 %
pe
1 °
la
4 °
su
5 °
ma
3 °
ti
-1 °

SEURAA MEITÄ

72FanitTykkää
- Advertisement -

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT