Kotiseutu on voimavara, josta nykyihminenkin voi ammentaa paljon. Tämä kävi selväksi Lopen päivänä sunnuntaina 2.8., kun juhlassa juhlapuheen pitänyt Helsingin Ruralia instituutin tutkimusjohtaja Sulevi Riukelehto käsitteli aihetta Mikä on kotiseutu? Riukulehdon aloina on aluehistoria ja kulttuuriperintö.

Riukulehdon mukaan kotiseudun kokemuksellinen rakentuminen aloitetaan jo heti lapsena, kun ihminen kohtaa ensimmäistä kertaa esimerkiksi äidin, koiran, koulun, järven tai pellon. Näistä ensin kohdatuista tulee “mallikappaleita”, joilla on ohjaava merkitys. Kotiseutukokemus rakentuu niin tilassa kuin tapahtumista muodostuvissa muistoissa.

-Kotiseutuun liitytään aivan erityisellä tunnesiteellä, jota kutsutaan kotiseututunteeksi. Se kattaa koko tunnekirjon rakkaudesta inhoon, Sulevi Riukulehto sanoi.

“Koti-ikävän ja nostalgian käsitteissä oli aste-ero. Nostalgiaksi kutsuttiin aivan sairaanloisen kovaa ikävää. Se aiheutti ruumiillisia vaivoja ja saattoi johtaa kuolemaan. Vielä vakavammille mielenhäiriöille oli varattu oma termi, nostomania.” Sulevi Riukulehto

Sairaudesta voimavaraksi

Kotiseututunteen konkreettisin ilmentymä on koti-ikävä. Sulevi Riukulehto valotti sanan nostalgia tarkoittaneen pitkään sairaanloisen kovaa koti-ikävää, joka aiheutti ruumiillisia vaivoja ja saattoi jopa johtaa kuolemaan. Nostalgia tunnettiin 1700-luvulla kaikissa tautiluokituksissa. –Tiedettiin, että nostalgia rasitti sydäntä ja lääkitykseksi tautiin määrättiin esimerkiksi salpietarihöyryjä, ruutia, olutta ja viiniä. Koti-ikävän merkit pystyttiin näkemään jopa ruumiinavauksessa. Lisäksi nostalgiaan liittyi myös voimakas itsemurhataipumuksen kasvu, Riukulehto kertoi.

Historian kuvakokoelma Pietisen kokoelma, Pietinen 1938, Museovirasto

Nostalgia oli myös sotilaspsykologinen ongelma: koti-ikävä vei taistelumoraalin, alensi kenttäkelpoisuutta ja lisäsi sotilaskarkuruutta. Koti-ikävällä selitettiin myös monia piikomaan lähteneiden tyttöjen ja naisten aiheuttamia rikoksia.

Myönteisemmin koti-ikävästä alettiin puhumaan 1800-luvulla, jolloin se nähtiin teollistumisen vastareaktiona.

-Robert Boldt on suomalaisen kotiseutuliikkeen ja samalla myös suomalaisen paikalliskehittämisen isä. Perustetiin kotiseutuinstituutioita, museoita, yhdistyksiä, arkistoja, lehtiä, kokoelmia.

1900-luvun alussa kotiseututyö oli voimakkaasti tutkimuspainotteista. Siitä tuli myös koulujen oppiaine. Kotiseutukokemuksen kautta johdettiin lopulta myös maanpuolustustahto.

-Nostalgia oli muuttunut patologiasta voimavaraksi, Riukulehto sanoi.

Omaan elinympäristöön vaikuttamista

Sotien jälkeen jälleenrakennuksen Suomessa kotiseutuliikkeessä korostui perinteen säilyttämisen tarve. 1950-luvun lopussa tärkeäksi koettiin yhteiskunnallinen vaikuttaminen jatkuvan muutoksen keskellä.
-Liputettiin vanhan ja uuden yhteensovittamisen puolesta, yhtenäiskulttuurin uhkaa vastaan.

1960-luvun arkea oli maalta muutto, taajamoituminen ja kaupungistuminen. Riukulehdon mukaan sen ajan kotiseututyö oli ympäristön huoltoa ja luonnonsuojelua, kun luotiin kulttuurimaisemaa. Kotiseututyö oli myös alueellisilla erikoispiirteillä rikastavaa kulttuuripolitiikkaa sekä kulttuuriperinnön tutkimista ja kokoamista.

-Katse kääntyi maaseudusta kaupunkiin. Huomattiin, että samat asiat maaseudusta voitiin siirtää tavallaan kaupunkiin. Puhuttiin kotiseututyön kolmannesta vaiheesta.

“Missä muussa toiminnassa voikaan vanha kokoomuslainen, nuori liberaali, keskustan edustaja, sosiaalidemokraatti ja kommunisti, maaherra, poliisi ja lautamies istua rinnan niin yksimielisinä ja yhteen hiileen puhaltaen kuin kotiseutuyhdistyksessä ajamassa heille kaikille yhtä kallista asiaa, kotiseudun parasta?” Kustaa Vilkuna

1970-luku oli kylätoiminnan kulta-aikaa. Silloin ryhdyttiin kehittämään maaseutua ja kehitystyöhön oli saatavissa myös resursseja. Suomeen syntyi lukuisia kyläsuunnitelmia. Perinteisen agraarisen maaseutukulttuurin säilyttämistä kutsuttiin maaseudun museoinniksi, jonka vastaboolina nähtiin maaseudun kehittäjät.

Riukulehto kertoo, että 1990-luvulla alettiin ymmärtää yksipaikkaisen kotiseudun saaneen rinnalleen monenlaisia kotiseutukäsityksiä. Nykyisessä kotiseutututkimuksessa vilisee että yksipaikkainen kotiseutu on saanut rinnalleen monenlaisia kotiseutukäsityksiä.

-Kotiseutu on maisemien ja muistojen yhdistelmänä muodostuva henkilökohtainen kokemustila, joka herättää tuttuuden ja kotoisuuden tunteen, niin sanotun kotiseututunteen.

Ruralia instituutin tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto on kirjoittanut lukuisia artikkeleita kotiseudusta ja kotiseutukokemuksesta. Hän oli Lopen päivän juhlapuhuja.

-Kotiseutukaipuu ei ole patologinen tila. Se on hyödyllistä ja tarpeellista. Me tarvitsemme entistä kipeämmin muistin paikkoja. Tässä on myös kotiseutuliikkeen tehtävä. Muistinpaikat voivat olla fyysisiä paikkoja, ajatuksissa kulkevia lapsuuden paikkoja, esineitä, muistomerkkejä, ääniä, taidetta, tapoja. Muistoja kaikissa muodoissaan. Muistoja, itselle tärkeitä asioita, jotka kuuluvat minulle ja joiden yhteyteen minä kuulun. Niitä saa ja kannattaa ikävöidä, Riukulehto päätti mielenkiintoisen puheensa Lopen teatterin esiintymislavalla.

Syksyllä Sulevi Riukulehdolta ilmestyy SKS:n kustantama kirja Virtuaalinen kotiseutu. Lisäksi Riukulehdon kotiseutuaiheisia artikkeileita löytyy muun muassa Kotiseutu-vuosikirjoista (2013, 2017, 2019) ja lisäksi Riukulehto on yksi Ruralia instituutin blogin kirjoittajista.

Yläkuva: Poutvaara, Matti, kuvaaja 1960–1969, Museovirasto, Kansantieteen kuvakokoelma

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän